Vesi-illassa 19.8.2014 paikalla noin 60
vuorentaustalaista
Vastaamassa asukkaiden kysymyksiin
ja kertomassa tehdyistä toimenpiteistä sekä suunnitelmista oli Hannu Myllynen, Jari Virtanen ja Jukka
Patronen Vesiliikelaitokselta sekä terveystarkastaja Seppo Pöysti Pirtevasta. Tilaisuuteen osallistui myös
kaupunginjohtaja Pentti Sivunen, kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Katja Luojus ja kehityslautakunnan
puheenjohtaja Mika Kotiranta sekä Vesiliikelaitoksen
johtokunnan puheenjohtaja Raimo Juntunen.
Rakentavaa keskustelua ja huoli
puhtaasta talous vedestä nyt kaikille tietoon
Tilaisuuden aluksi puheenjohtaja
kertoi kesällä 2014 tehdyn kyselyn tulokset. Alustuksemme jälkeen Vesiliikelaitos
ja terveystarkastaja pitivät omat alustuspuheenvuoronsa.
Vesilaitos on ottanut
2-4 valvontanäytettä vuodessa, tänä vuonna jo 7 kpl yksistään Vuorentaustasta.
Rauta ollut toistuvasti koholla ja terveystarkastaja siteerasi
omakotiyhdistyksen tekemää tutkimusta, jonka mukaan n. 5 %:lla talouksista
Vuorentaustassa ollut toistuvasti laatuongelmia. Myös Siivikkalassa on havaittu
ongelmia, mutta käytetystä kalkista johtuen. Laatu ongelma on kirjattu
muistioihin ja ollut esillä käydyissä keskusteluissa Vesilaitoksen kanssa.
Vesilaitos yrittänyt
parantaa veden laatua ongelma-alueilla ja talouksissa koko Vuorentaustan verkoston
tehopuhdistuksella ja säännöllisellä putkistojen huuhtelulla sekä yhdysjohdon
rakentamisella veden kierron parantamiseksi - Mutta se ei ole ratkaissut ongelmaa.
Keskustelussa todettiin
että huuhtelut eivät aina auta vaan osa verkostoa on uusittava. Myllysen mukaan
konsultti tarvitaan selvittämään asiaa ja korjaukset on aloitettava
mahdollisemman nopeasti pahimmilta alueilta. Viimeistään vuoden 2015 alussa.
Myös vesitornin puhdistus ja huolto on suunnitelmissa. Uudistustyön yhteydessä
tonttijohdot kannattaa myös saneerata. Ennen sitä vesilaitos tarvittaessa tulee
tekemään huuhtelun – ottakaa tarvittaessa suoraan yhteyttä Jukka Patroseen
vesilaitokselle.
Kyselyssä esiin nousseisiin
kysymyksiin vastauksia:
1. Terveellisyys
ja mahdolliset terveysriskit/haitat
-
Mitä
ovat raja-arvot raudalle, mangaanille yms. ?
Ylittyvätkö raja-arvot (raudan 200
µg/l, mangaani 100 µg/l?
Mitä suurista, raja-arvot ylittävistä, pitoisuuksista voi aiheutua?
Mitä suurista, raja-arvot ylittävistä, pitoisuuksista voi aiheutua?
-
Hanavedestä
on saatu vatsatautia ja ripulia sekä kutisevaa ihottumaa.
Seppo
Pöystin mukaan vaaraa raudasta terveydelle ei ole. Hyvä asia on että näytteistä
ei ole löydetty bakteerikantoja missään vaiheessa.
2. Maku-
ja värihaitat?
-
Vettä
on vastenmielistä juoda värin ja hajun takia.
-
Monet
noutavat muualta tai ostavat talousveden.
Rauta
suurina pitoisuuksina aiheuttaa haju ja makuhaittoja.
3. Vesilaitoksen
asiakkaille vahinkoa ja ylimääräisiä kuluja – kuka korvaa?
-
Vettä
pitää päästää suoraan viemäriin veden kirkastumiseksi (kaupungin ohjeiden mukaan).
-
Ostettava
juomavesi on lisäkulu – moni joutunut siirtymään kokonaan ostoveteen.
-
Pyykin
värjäytyminen pesussa.
-
Värjäytymiä
vesikalusteisiin ja seiniin. Etenkin laattasaumoihin.
-
Astioiden
värjäytymistä.
-
Kahvin-
ja vedenkeittimen värjäytyminen ruskeaksi.
-
Vesikalusteiden
rikkoutuminen kertyneen raudan vuoksi.
Vesilaitos on normaalissa
toimitusehtojensa mukaisessa tuotevastuussa myymästään vedestä. Korvausvaatimus osoitetaan perusteluineen ja
kuitteineen Vesi liikelaitokselle /Hannu Myllyselle.
4. Vesilaitoksen
ja kaupungin palvelu
-
Ei
vastauksia, ei tietoa koetuloksista, selittelyä, puheluista jää kuva, että
muilla ei ole
ongelmia?
ongelmia?
-
Esteettinen
ongelma ei tarvitse olla huolissaan….vähättelyä ongelmasta.
-
Tiedotuksen
puute ongelmatapauksissa
Asiakastyytyväisyyskyselyssä
vesilaitoksen palvelu on saanut hyvät arvosanat ja esimerkiksi vedentoimituksen
keskeytyksistä/huoltotoimista on tiedotettu hyvin. Asiakaskysely toistetaan
lähiaikoina.
Myllynen
totesi tilaisuuden olleen hyvä, koska ongelmien laajuus eikä vakavuus ole ollut
heillä tiedossa. Tosin Taksvärkkitiellä ja Täihongantiellä ollut ongelmia jopa viiden vuoden ajan.
5. Veden
hinnoittelu ja hinnan muodostuminen?
Toiminnan tulee olla läpinäkyvää ja
Vesi liikelaitoksen tulee tuloillaan kattaa menonsa.
Käyttömaksujen tulee olla sillä
tasolla, jolla pystytään kattamaan käyttökustannukset, investoinnit ja
kaupungin sijoittamalle pääomalle tulee maksaa 6%:n korko. Laitoksella on
suuret investoinnit edessään pitkälle tulevaisuuteen. Esim. v.2014 laitos
velkaantuu n.400.000 €. Kaikissa ongelmatilanteissa kannattaa ottaa aina yhteys
kirjallisesti vesilaitokseen.
Lopuksi kaupunginjohtaja
Sivunen totesi, että puhdas pohjavesi on kruunun jalokivemme ja sen
toimittamisesta asukkaille on pidettävä hyvää huolta. Jatkossa vesilaitoksen
investointeja on painotettava korjauksiin ja Vuorentaustan puhtaan veden
toimitusongelmat on ratkaistava.
Vesilaitoksen yhteystiedot
ongelmatilanteissa:
Ylöjärven
Vesi
PL 22, 33471 Ylöjärvi
Käyntiosoite: Räikäntie 3 A, 2 krs., 33470 Ylöjärvi
Päivystysnumero 050 369 5709 - toimii vain työajan ulkopuolella
PL 22, 33471 Ylöjärvi
Käyntiosoite: Räikäntie 3 A, 2 krs., 33470 Ylöjärvi
Päivystysnumero 050 369 5709 - toimii vain työajan ulkopuolella
Normaalina
työaikana yhteydenotot:
käyttöpäällikkö: puh. 0500 719 368
verkostomestari: puh. 0500 837 373
käyttöpäällikkö: puh. 0500 719 368
verkostomestari: puh. 0500 837 373
Myllynen,
Hannu, toimitusjohtaja, puh. 050 320 5366
Terveystarkastajan
yhteystiedot:
Ohje korvausvaatimuksen
laatimiseen vesilaitokselle:
Korvausvaatimus osoitetaan perusteluineen johtokunnalle/Hannu Myllyselle kirjallisesti.
Korvausvaatimus osoitetaan perusteluineen johtokunnalle/Hannu Myllyselle kirjallisesti.
Linkki palautekaavakkeeseen
vesilaitokselle:
http://www.ylojarvi.fi/yhteydenotto/
http://www.ylojarvi.fi/yhteydenotto/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti