keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Puutu peliin -kampanjan avaus Vuorentaustan koululla 17.9.2016

Tapio Alppi, Jukka Nurmi ja Reijo Havonen avaa kampanjan.
Tapio Alppi, koulun rehtori, kertoi mistä tässä on kysymys: Vuorentaustan koululla on ongelmana koulun piha-alueen sotkeminen ja paikkojen rikkominen iltaisin ja viikonloppuisin. Hän oli kuullut Puutu Peliin - kampanjasta, jota toteutetaan Siivikkalan ja Metsäkylän omakotiyhdistysten toimesta. Olisi hienoa, jos lähdettäisiin mekin Vuorentaustassa yhtenä rintamana ajamaan asiaa vielä Vuorentaustan vanhempainyhdistyskin mukaan ottaen. Nuoret saavat kokoontua, mutta sotkeminen ja rikkominen eivät ole sallittua toimintaa.


Lähes kaikkien lasten käsi nousi pystyyn, kun Reijo Havonen Vuorentaustan Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja kysyi, että onko koulun lähellä mukava leikkiä ja pelata.


Jukka Nurmi, Ylöjärven kaupungilta vastaanotti kiitokset aplodien kera nopeasti järjestetyistä valoista, joita toivottiin aiemmin syksyllä koululla järjestetyssä ilkivaltaan liittyvässä keskustelutilaisuudessa. Jukka kertoi, että tänä vuonna ilkivallan kustannukset ovat kymppitonnin luokkaa. Koko kaupungin alueella puhutaan yli 100 000 euron kuluista. Lisäksi on vielä huomioitava lisääntyneet vartiointi ja valvontakustannukset satoine kameroineen.

Arto Niemelä, Ylöjärven poliisista totesi, että Vuorentausta ei ole pahemmasta päästä ilkivallan suhteen, mutta kyllä Vuorentaustassakin poliisin on pitänyt puuttua peliin.

Moni lapsista olisi valmis auttamaan, jotta koulun pihaa ja ympäristöä saadaan turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi. Jukka lupasi, että kaupungin nuorisotoimi voisi 
hankkia tarvittavia materiaaleja. Voitaisiin yhdessä lasten kanssa maalata, vaikka uudet rajat koripallokentälle. Ilkivallan jälkien korjaamiseen kuluvilla euroilla saataisiin paljon hyvää aikaan.

Tapio totesi, että olisi hienoa tehdä asioita yhdessä nuorten ja lasten kanssa olojen parantamiseksi ja vähentää yhdessä ilkivaltaa ja roskaamista. Kaikille tulisi turvallisempi olo ja mukavampi fiilis.

Olemme omakotiyhdistyksenä mukana kylä- ja vanhempainyhdistysten, koulujen, kaupungin ja poliisin kanssa yhteisen Puutu Peliin -kampanjassa, jonka tavoitteena on yhteisvoimin ehkäistä ilkivaltaa.

Ilkivallan estäminen on koko kylän yhteinen asia. Ensisijainen vastuu kuitenkin on meillä vanhemmilla. Lähdetään yhdessä mukaan puuttumaan peliin ja herätellään henkiin ” koko kylä kasvattaa”-ajatusta.



Tällaisia kylttejä on koulun ovissa.



1 kommentti:

  1. Miten pyörät ja koirat liittyy tähän että lapset rettelöitsee koululla??

    Mistä tämä koko ilmiö johtuu? Siitä että vanhemmat eivät kasvata ja kiellä lapsiaan, eivät opeta käyttäytymään yleisillä paikoilla. Pienestä pitäen pitöisi opettaa että julkisilla paikoilla ja pihoilla ei riehuta ja huudeta..kauheeta kattoo ja kuunnella minkälaiseksi on lasten leikkiminen mennyt taloyhtiön pihoilla. Ei minkäänlaista yhteisen omaisuuden ja tilan kunniotusta!

    VastaaPoista